Viron lihakauppiaille maaliskuu oli menestys – jauheliha suurin hitti
Oven takana kolkutteleva grillikausi voi entisestään lisätä lihatuotteiden myyntiä, mikä on ollut poikkeustilan aikana hyvässä nousussa.
Moni toimiala on Virossa kärsinyt taloudellisesti pahoin koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana, mutta yksi ei muutu: ihmisten pitää syödä. Viron lihateollisuudelle maaliskuu oli erittäin hyvä.
Postimees-sanomalehden haastattelussa Viron Atrian johtaja Olle Horm toteaa, että maaliskuu oli ”jopa noloa sanoa”, erittäin menestyksekäs kuu.
Hormin mukaan erityisesti jauheliha teki kauppansa uskomattomalla tavalla. Myyntilukemat kasvoivat kaksinkertaisiksi vuoden takaiseen verrattuna.
Suurin kasvu tuli Hormin mukaan maaliskuun puolivälin jälkeen, kun poikkeustila oli julistettu ja kuluttajat varasivat jääkaappinsa ja pakastimensa täyteen lihatuotteita.
Horm toteaa, että lähes luonnottoman kova myynti kuitenkin tasaantuu ja huhtikuun osalta voi jo nähdä myynnin rauhoittuneen. Alkava grillikausi voi Hormin mukaan taas kasvattaa lihatuotteiden myyntiä.
Sekä Atrian Horm että Nõo Lihatööstus -elintarvikeyrityksen johtaja Toomas Kruustük arvelevat haastattelussa, että virolainen ei kriisissä lopeta lihan syöntiä. Horm sanoo, että lihankulutus voi siirtyä edullisempien lihatuotteiden, kuten makkaroiden suuntaan.
Kruustük puolestaan pohtii, että kuluttajat saattavat siirtyä ostamaan vähemmän, mutta laadukkaampaa lihaa.
Lue tästä The Baltic Guiden haastattelu pärnulaisesta ruokavaikuttajasta Ragne Värkistä, joka kertoo virolaisen ruokakulttuurin kulmakivistä.
Tästä pääset testaamaan tietämyksesi virolaisesta ruokakulttuurista.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaatria viro grillikausi makkaraa virosta virolainen liha virolainen makkara virolainen ruoka virolaiset lihatuotteet